Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Traumaterapiakeskuksen blogi

Vanhempi, tutustu tunteisiisi

Share |

Keskiviikko 4.11.2020 klo 13:46 - Sanna Isosävi, psykologi (PsT) ja varhaisen vuorovaikutuksen psykoterapeutti


Turvattomat ja traumaattiset lapsuuskokemukset voivat estää mahdollisuutta tulla tutuiksi omien tunteiden kanssa ja suhtautua niihin ymmärtäväisesti. Omat vanhemmat ovat voineet käyttäytyä tunteet ja tarpeet ohittavasti, kaoottisesti, ennakoimattomasti tai tuhoisasti. On voinut olla parasta pyrkiä olemaan vailla tarpeita ja tunteita, hyvin huomaamaton. Jos omaa tunnesäätelyä ja toisen tunteisiin vastaamista ei ole saanut harjoitella aikaisemmin, sen aika on nyt, vanhempana. Tunteiden välttely ei auta, koska niitä herää vanhempien ja lasten välillä joka tapauksessa.

Vanhemmuus ei herätä vain hellyyttä ja hoivaamisen halua, vaan välillä lapsen päättymätön tarvitsevuus, voimakkaat tunteenilmaisut, kesken yön herätykset ja vaatimus venyä ja paukkua ottavat todella päähän. Suuttumus on tunne, jonka kanssa kaikki vanhemmat kamppailevat. Jos on lapsena kokenut hallitsematonta vihaisuutta tai joutunut pistämään oman kiukun kokonaan pois, voi ärtymyksen, turhautumisen tai vihan herääminen tuntua vaaralliselta.

Vauvaikäinen tarvitsee ennen kaikkea, että vanhempi huomaa oman kuormittuneisuutensa ja suuttumisensa. Aina parempi, jos voi kertoa läheiselle, että nyt menee hermot, ja tekemään vuoronvaihdon vauvan hoidossa. Jos on yksin vauvan tai isomman lapsen kanssa, voi olla hyvä mennä kauemmas hengittämään syvään hetkeksi syvään tai juomaan lasi vettä. Usein auttaa, jos tekee etukäteissuunnitelman, kenelle soittaa silloin kun ei enää jaksa ja kestä. Tämä ei ole huonoa vanhemmuutta, vaan lapsen turvallisuudesta huolehtimista.

Taaperon tai isomman lapsen kanssa Vanhempi joutuu kestämään monenlaista rajojen koettelua, ja auttamaan lasta sietämään mielipahaa, kun pitää niistä kiinni. Lapsi hyötyy siitä, kun vanhempi huomaa ja sanoittaa hänen olevan kenties vihainen, ja pyytää anteeksi, jos on itse menettänyt hermonsa. Lapsi oppii, että kaikki suuttuvat välillä.  Se ei tarkoita, että on tuhma tai huono, mutta ikävä käytös ei ole sallittua.

Monille uusille vanhemmille tulee yllätyksenä, kuinka huolestuttavaa vanhemmuus on. Koko ajan täytyy olla valmiina vastaamaan vauvan tarpeisiin ja tarkastella, onko kaikki hyvin. Hengittääkö vauva? Tuliko uudesta ruoka-aineesta allerginen lehahdus? Voiko vauva konttailla ympäriinsä, vaikka kukkaruukussa on multaa? Jos lapsuudessaan on oppinut olemaan jatkuvasti varuillaan, tämä virittyneisyys saattaa muuttua peloksi siitä, että hetkellä millä hyvänsä voi tapahtua jotain pahaa.

Vauvavaiheessa vanhemman pelokkuuden ja huolekkuuden hyvää säätelyä on se, että vanhempi on herkkä huomaamaan, jos vauvalla ei ole kaikki hyvin, mutta huomaa myös sen, kun ei ole hätää ja voidaan yhdessä levähtää tai tehdä rinnakkain omia juttuja. Vanhemman tunteet ovat lapselle tärkein tiedonlähde siitä, onko tutkiminen, leikkiminen ja muihin ihmisiin tutustuminen turvallista. Jos vanhempi voi huomata oman virittyneisyytensä, hengittää syvään ja nimetä oma huolestuneisuutensa tunteeksi, lapsi saa rauhassa kiinnostua ympäristöstään ja kehitys etenee.

Isompi lapsi liikkuu enemmän kodin ulkopuolella: päivähoidossa, isovanhemmilla ja lopulta koulussakin. Vanhemman viestimä luottavaisuus sisäistyy lapsen kokemuskeksi omasta pärjäämisestä. Samalla vanhempaa tarvitaan huomaamaan, jos huolta on. Erityisesti yksin jäämisen, jännittämisen, ahdistuvuuden ja pelokkuuden tunteiden kanssa lapsi tarvitsee turvaa ja lohdutusta. Empaattinen lapsen kokemusten tosissaan ottaminen ja yhteinen selviytymiskeinojen mietintä auttaa pääsemään yli pahoista paikoista. Helposti hätääntyvän vanhemman täytyy usein rauhoittaa itsensä ensin. Rauhoittumista voi tukea esimerkiksi syvään hengittäminen, muistuttaminen itselle ettei ole hätää ja on nyt itse aikuinen, lempeä liike tai venytys, tai huolekkuudesta kertominen läheiselle.

Syyllisyys on erottamaton osa vanhemmuutta, jossa kantaa valtavaa vastuuta samalla, kun tehtävää ei voi millään hoitaa täydellisesti. Syyllisyyden tärkeä tehtävä on auttaa korjaamaan, pyytämään anteeksi ja palauttamaan yhteyden toiseen ihmiseen. Syyllisyydentuntoinen vanhempi voi esimerkiksi pysähtyä miettimään, kuinka haluaisi jatkossa toimia paremmin lapsen suuttuessa. Jos lapsena on jäänyt liian yksin tai joutunut liiallisten vaatimusten ja tunteenpurkausten kohteeksi, voi syyllistymistaipumus kuitenkin olla musertava. Vanhempi saattaa yrittää vältellä syyllisyyttä pyrkimällä täydelliseen saatavilla oloon ja virheettömyyteen. Tämä on uuvuttavaa, omat tarpeet ohittavaa, ja kaiken lisäksi lapsen näkökulmasta tarpeetonta.

Vauvaikäinen tarvitsee nopeaa hätään vastaamista, mutta haluaa myös ilmaista tunteita ja tarpeitaan vanhemmalle. Jos vanhempi aina ehtii ennakoivasti hätiin, lapselle ei muodostu keinoja selvitä matalankaan turhautumisen kanssa, eikä kokemusta ’kerroin, että minulla oli hätä, ja vanhempi kuuli sen’. Kaikenikäisten lasten kanssa on hyödyksi, jos vanhempi pystyy pysähtymään ja hahmottamaan, että tilanteessa elävät rinnakkain lapsen kehitysprosessi ja vanhemman tunnekokemus siitä. Voi tuntua kamalalta, että lapsi kiukuttelee, kun on ollut poissa. Mutta hänhän ilmaisee sen minulle, koska on tärkeää että juuri minä kestän kiukun ja autan sen kanssa, eikä lastenhoitaja!

Vanhemmuus tuo usein mukanaan ajatuksen, jossa lapsen tarpeiden huomioiminen on uhrautuvaa ja omat tarpeet sivuun laittavaa. Tämä ei pidä paikkaansa. Vanhemmuus vaatii omien tarpeiden erityistä huomioimista. Se on kestävyyslaji, jossa ei säily tolkullisena ja lapsen kokemuksista kiinnostuneena, ellei ota omia levon, elpymisen, virkistyksen, ravinnon, seuran ynnä muita tarpeita tosissaan.

Jos omiin tarpeisiin ei ole lapsuudessa vastattu, näitä voi olla vaikea tunnistaa tai voi tuntua turvalliselta, ettei tee tarpeistaan numeroa. Toisethan voivat vaikka suuttua tai pitää minua itsekkäänä! Omien tarpeiden laiminlyönti altistaa ahdistukselle, masennukselle, uupumukselle, katkeruudelle, vihaisuudelle, kateudelle ja vaikeudelle tavoitella lapsen näkökulmaa. Omista tarpeista huolehtiminen sen sijaan viestii paitsi itselle, myös lapselle, että itseen tulee suhtautua kunnioittavasti ja hellyydellä.

Vauvan kanssa omien tarpeiden huomiointi voi olla sitä, että tekee asioita joista itsekin nauttii: kuuntelee lempipodcastiaan tai -musiikkiaan, huolehtii päivän rytmityksessä omasta kahvi- tai teetauosta, jättää kunnianhimoiset suunnitelmat sosemaalauksesta toteuttamatta kun on väsynyt, ja pitää huolta että itsellä on edes joskus aikuista seuraa. Isompi lapsi osaa jo vähän odottaa, ja hänen on tärkeääkin huomata, että äidillä tai isällä on myös omia juttuja. Lapsi oppii muiden huomioimista, kun antaa vanhemman juoda aamukahvin tai odottaa viisi minuuttia, että tv-ohjelma loppuu. Turhautumisesta ja ei-ole-mitään-tekemistä -tilanteista syntyy myös luovuutta ja hyviä leikkejä.

Ilo ja ylpeys ovat tunteita, jotka kannattelevat vanhemmuutta silloinkin, kun on vaikeaa. Tunteidensäätelyä auttaa, jos voi ajatella, että konfliktitilanteen jälkeen voimme käpertyä yhdessä katsomaan lastenohjelmaa tai jos voi huomata, mitä on tehnyt oikein vanhempana. Olin kärsivällinen, vaikka viisivuotias huusi ja polki jalkaa.

Jos omassa lapsuudessa ei ole saanut kuulla olevansa ilon ja ylpeyden aihe, voi tuntua hyvin vieraalta tai jopa kielletyltä jäädä viipyilemään mielihyvään ja huomata hyvä itsessä ja lapsessa. Lapset tarvitsevat vanhempiaan myös leikkimiseen, hassutteluun ja iloitsemiseen. Yhdessä yltää positiivisiin tunteisiin, joihin ei yksin pääse. Vanhemman kannattaa antaa itselleen lupa opetella leikkimistä ja kehumista. Tavoitteiden on hyvä olla pieniä, esimerkiksi hetken hassuttelu ennen siivoamista tai kerran päivässä ääneen toteaminen, mikä meni hyvin tai oli kivaa. Voit yllättyä positiivisesti, jos kysyt joltakulta läheiseltäsi: mitä minä sinun mielestäsi teen hyvin vanhempana?

Jos vanhempana huomaat olevasi jatkuvasti omien olojesi armoilla, tai sinun on vaikea päästä käsiksi tunteisiisi lainkaan, on hyvä hakea tähän asiaan apua. Yhdessä ammattilaisen kanssa voi rakentaa ymmärrystä siitä, että tällaiset pulmat ovat yleisiä vanhemmilla, joiden tunteita ei ole kohdattu ja säädelty omassa lapsuudessa. Tunnesäätely on vaatimuksena kaikille vanhemmille, sitä saa harjoitella, ja kenelläkään ei mene aina putkeen.

 

Lisälukemista:

https://www.annafreud.org/early-years/early-years-in-mind/resources/self-care-top-tips-for-young-parents-and-carers/

https://www.mielenterveystalo.fi/lapset/vanhemmille/vanhemmuuden_tuki/Pages/default.aspx

https://ensijaturvakotienliitto.fi/apua-sinulle/

Traumaterapiakeskus (Ruismäki, M. ym.) (2016): Hoivattavaa vanhemmuutta: Opas lapsuuden kaltoinkohtelusta toipuvien vanhempien ryhmämuotoiseen tukemiseen. Helsinki: Traumaterapiakeskus.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini