Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Traumapsykoterapeutit kilpailun ulkopuolella

Torstai 21.4.2016 - Anne Suokas-Cunliffe


Meneillään olevassa psykoterapioiden tarjouskilpailussaan HUS on sulkenut traumapsykoterapeutit kilpailun ulkopuolelle. Kilpailutuksessa annetaan mahdollisuus vain muiden terapiasuuntausten psykoterapeuteille trauman hoitoon, jos heillä on siihen lisäkoulutusta. Vaikeasti oireilevia potilaita ohjautuu omasta tahdostaan traumapsykoterapiaan runsain määrin. Aina se ei ole paras vaihtoehto. Traumapsykoterapeuttien sulkeminen pois kilpailutuksesta, jos se on reaktio tähän asiaan, ei osoita hyvää harkintaa. Olisi sen sijaan ensiarvoisen tärkeää kehittää yhteistyötä palveluntuottajien ja arvioitsijoiden välillä niin että hoidon kohdentuminen paranisi.

 Psykiatrisessa hoidossa olevista potilaista suurella osalla on lapsuuden traumakokemuksia. Kaikkien traumatisoituneiden hoidossa ei kuitenkaan traumanäkökulma ole ensisijainen, vaikka sen huomioonottamisesta saattaisi olla hyötyä. Esimerkiksi on paljon tutkimustietoa siitä, että skitsofrenia- ja persoonallisuushäiriödiagnoosin saaneet ovat monesti vakavasti perheessään traumatisoituneita. Monet traumatisoituneet haluavat traumapsykoterapiaan, jossa heidän kokemuksensa tulisivat näkyväksi. Ymmärrän, ettei traumapsykoterapiaa voida järjestää ratkaisuksi kaikkeen. Traumaperäisiin häiriöihin perehtyneen ammattilaisen tekemä arvio on tärkeä jo sen vuoksi, ettei oireita ylidiagnosoida.

Suomessa on psykiatrian alueita, joissa traumahäiriöitä diagnosoidaan ja ohjataan traumahoitoon vain ne potilaat, joilla on selkeästi traumaperäinen häiriö. Siellä ymmärretään, että epävakaille tarkoitettu DKT-hoito ei sovellu kompleksisesti traumatisoituneille dissosiaatiohäiriöisille, koska he eivät tunne omistavansa tunteitaan ja käyttäytymistään. Sen vuoksi DKT ja traumaperäisistä oireista kärsivien vakauttamisryhmät toimivat rinnakkain ja potilas ohjataan oikeaan hoitoon. Tällaista ryhmiin pohjautuvaa toimintamallia ei ole HUS:in alueella joten yksilötraumapsykoterapia on keskeinen osa traumaperäisistä häiriöistä kärsivien hoitoa.

 Vakavasti dissosiaatiohäiriöiset ja kompleksisesti traumatisoituneet hyötyvät traumapsykoterapiasta ja kuormittavat monella tavalla terveydenhuoltoa, jos heidän ongelmiinsa ei vastata.  Kolmen, neljän tai kuuden vuoden erityiskoulutuksen saaneet traumapsykoterapeutit osaavat arvioida ja hoitaa vakavia traumahäiriöitä. He auttavat potilaitaan selviämään traumalaukaisijoiden ja traumatakautumien kanssa ja vähitellen  sietämään vuorovaikutussuhdetta, jossa monesti traumatisoitunut puolustautuu rajulla oireilulla voimakkaita kiintymykseen  liittyviä tarpeitaan vastaan. Traumapsykoterapeutti auttaa traumatisoitunutta vääristyneiden havaintojen, aistien puutosten, jähmettymis- ja halvaantumisoireiden ja kouristuskohtausten kanssa. Traumapsykoterapeutti auttaa potilasta luomaan yhteyttä kaltoinkohtelijan sisäistykseen, joka aiheuttaa vakavimmat akuutit ongelmat itsensä vahingoittamisena ja äkillisinä somaattista tai psykiatrista sairaalahoitoa vaativina kriiseinä.  Traumapsykoterapeutti tietää, kuinka hitaasti menneisyyden traumatapahtumia on lähestyttävä ja kuinka keskeistä on vähentää ensin mielen sisäistä pelkoa traumaan kiinnittyneisiin osiin. Valitettavasti tämä traumaperäisiin oireisiin liittyvä tietotaitomäärä on niin laaja, ettei sitä ole helppoa sisällyttää muihin psykoterapiasuuntauksiin. Suomalaisilla traumapsykoterapeuteilla on psykoterapiakoulutuksen lisäksi huomattava määrä lisäkoulutusta kehotyöskentelyyn, työskentelyyn dissosiaatiorakenteen kanssa ja myös erilaisia fokusoituja traumanhoitomenetelmiä. On hämmästyttävää, ettei tämä tietotaitotaso kelpaa HUS:lle.

Traumaterapiakeskus on aina pyrkinyt lisäämään sekä julkisen terveydenhuollon että järjestöjen ymmärrystä traumaperäisistä häiriöistä.  Lähtöajatuksenamme on ollut, että psykiatriassa voitaisiin järjestää traumaperäisten häiriöiden vakauttava hoito vakauttamisryhmissä ja ryhmähoitoa tukevissa yksilötapaamisissa tehokkaasti ja potilaan oirekuvaa ymmärtäen. Tämä vaatii psykiatrialta kykyä riittävästi erotella traumaperäiset häiriöt muista häiriöistä. Ensi vuonna ilmestyvään ICD-luokitukseen  tulee kompleksisen traumatisoitumisen diagnoosi. Dissosiaatiohäiriöt ovat olleet diagnostiikassa jo pitkään. Vakavasti dissosiaatiosta kärsivien, ääniä kuulevien ja hallusinoivien nuorten potilaiden psykoterapeuttinen hoito on kiinni siitä, että heidän arvionsa on riittävän laaja, jotta dissosiaatiohäiriön voi erottaa skitsofreniasta.

Traumaperäisten häiriöiden ymmärtämisessä on meillä tässä maassa kaikilla paljon tehtävää ja sen vuoksi toivon, etteivät äkkinäiset rajaukset ja poissulkemiset lisää hallitsemattomia toimintoja kuten traumatisoitumisessa on tapana käydä.


Kommentit

26.4.2016 10:32  Gitta Olenius

Hienoa Anne, että otit tämän asian esille. Yhdyn täysin kirjoitukseesi ja mietin, voisitko laittaa tämän kirjoituksen myös Helsingin Sanomien mielipidesivuille.

9.9.2016 14:20  sonkku97

mooi, mist sais tietoo sivupersoonahäiriöstä? :3

24.11.2016 13:42  Raili Rindelöv

Todella mielenkiintoinen kirjoitus ja täyttä asiaa.Hienoa,että nämä näkökulmat tuotaisiin esiin sairaanhoitopiirien hoitohenkilökunnan virkoja asetettaessa ja päätöksissä.Pidän peukkuja (Y) että päätöksen tekijät huomioivat laajapohjainen tiedon ja osaamisen miitä Traumaterapiakeskuksella on.

13.1.2017 3:43  Miettivä Maija

Onkohan traumapsykoterapeuttien ulosrajaaminen edes lakien ja pykälien mukaista? Eivätkö Valviran pätevöittämät psykoterapeutit ole oikeutettuja riippumatta käyttämästään viitekehyksestä? Maksaahan Kelakin traumapsykoterapeutille korvauksen aivan riippumatta siitä mikä asiakkaan hoitoon hakeutumisen syy on. Ei tarvitse olla mitään erikseen perusteltua "traumasyytä" Kelan mielestä, vaan ainoastaan psykoterapian tarve, joka ilmenee B-lausunnosta.

Trauman tieteellisessä ja hoidollisessa maailmassa elävä juopa, on jotain jota tulisi yrittää korjata! Kutsua toiselta puolelta kouluttajia toiselle puolelle! Ottaa toisen puolen huolet huomioon. Ei pelkästään perustella kuinka tämä puoli näkee tilanteen paremmin. Tulisi kontaktoida myös niitä mielipidevaikuttajia, joilla on tieteellinen pohja. Etsiä yhteistä maaperää heidän kanssaan. Pyrkiä saamaan enemmän neutraalia ja vain hiukan omaan suuntaan kurkottavaa tieteellistä julkaisua ja pohdintaa eteenpäin.

Konkreettista yhteistyötä voisi ehdottaa esimerkiksi integratiiviselle tai kognitiivisanalyyttiselle kentälle, sillä näissä on jo sisään rakennettuina jotain joka kelpaa kummallekin puolelle muuten vaikeasti sovitettavaa tieteellistä juopaa!

KAT-teoria itsessään sisältää elementtejä, joissa on mahdollista työskennellä erilaisten minätilojen kanssa ehjemmästä enemmän pirstaleisempaan presentaatioon asti. KAT-koulutuksessa käytetään samoja lähdeteoksia ja samaa tietopohjaa kuin traumaterapiakoulutuksessa, eikä vastusteta lähtökohtaisesti niitä traumaterapiakentän totuuksia, vaikkakin lisänä on sitten muutakin. Samoin integratiivinen maailma lähtee ajatuksesta, että vaikuttavassa psykoterapiassa on olemassa kaikki koulutuspohjat ylittäviä/yhdistäviä tekijöitä, joiden löytäminen on hedelmällisempää kuin yksittäisen tekniikan tai teorian paremmuudesta kilpaileminen. Integratiivinen tiedonmuodostus ja hoitotyö lähtee jo valmiiksi siitä, että uutta tietoa saa ja tulee ottaa laajasti eri puolilta kenttää. Eikö tämäntapaisista yhteistyötahoista voisi lähteä rakentamaan siltaa? Vähemmän keskittyisi siihen mikä kahta äärtä erottaa ja vahvistaisi asemiaan laajemmin terapiayhteisöjen sisällä. Tätä kautta ehkä myös rahoittajien silmissä, kun traumaterapeutit eivät olisi niin rajusti irtileikattuja/irrottautuneita muista hoitomuodoista.

Vähintäänkin traumaviitekehyksen sisällä on ymmärretty jotain enemmän validoinnista ja turvallisesta asiakkaan kohtaamisesta, kun asiakkaat itse valitsevat mieluummin traumaterapeutin yhteistyökumppanikseen! Jokinhan silloin on tuntunut ohittavalta tai vaikeammin lähestyttävältä muissa vaihtoehdoissa. Tai ehkä on jo pitempään yritetty muuta reittiä ja sitten päädytty toteamaan, että tätä on kokeiltava. Olisiko hyvä tutkia hoitoon hakeutuvien hoitoon tuloreittejä? Sitä valitaanko tosiaan traumaterapia useinkin väärin perustein tai eroavatko traumaterapiaan hakeutuvat asiakkaat jotenkin muihin terapioihin hakeutuvista? Onko heidän hoitohistoriansa pitempi, onko heillä useampia epäonnistuneita hoitoyrityksiä, onko jopa mahdollisesti niin, ettei heitä joissain muissa hoitosuunnissa enää otettaisi autettavaksi, kun vielä traumaterapeutti näkee toivoa olevan?

Jos nyt miettii, vaikkapa analyyttisen psykoterapian tietopohjaa, lähinnä sen tieteellisesti hataraa teoriaa, mutta silti vaikuttavuudeltaan yhtä päteväksi osoitettua ja sitä kautta paikkansa lunastanutta vaihoehtoa, niin on helppo nähdä, että ristiriidoistakin huolimatta, se toimii jne. Kun taas traumaterapiaa ei ole samalla tavalla systemaattisesti vielä tutkittu, että riippumatta teoriasta, ovatko tulokset vakuuttavia.


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini

Lähettääksesi kommentin sinun tulee kirjoittaa alla oleva merkkijono kenttään