TRAUMATERAPIAKESKUS


Ofra Ayalon


Ofra Ayalon


Fil.tri Ofra Ayalon on psykologi ja perheterapeutti. Hän työskenteli 35 vuotta Israelissa Haifan yliopistossa psykologian professorina. Tuona aikana hänestä tuli kansainvälinen mielenterveysalan organisaatioiden trauma-asiantuntija. Hänen keskeisin panoksensa on ollut interventio-ohjelmien rakentaminen ja mielenterveysalan ammatti-ihmisten kouluttaminen auttamaan traumatisoituneita yhteisöjä ja perheitä. Erityistehtävänään hän on kokenut vaarallisissa oloissa elävien lasten auttamisen (sotaväkivallasta perheväkivaltaan).

Tri Ayalonin opetuksen pohjana on hänen holistinen interventio-ohjelmansa COSTI -Creatively Oriented Stress & Trauma Intervention. Ofra Ayalon uskoo perittyihin selviytymismekanismeihin, jotka ovat kaikissa ihmisolennoissa. Hän etsii avaimia piilevien voimavarojen avaamiseen. Hänen kirjansa ja seminaarinsa ovat kuin aarrearkkuja, täynnä ideoita luovien menetelmien käytöstä terapeuttisiin tarkoituksiin. Erityismenetelminä kärsimyksen muuttumisessa kasvun haasteeksi ovat verbaalinen ja nonverbaalinen tarinan kertominen, leikki, draama ja ohjattu mielikuvien käyttö.

Tri Ayalonin kirjoista on Suomessa julkaistu Selviydyn! ja Ketjureaktio.

Tri Ofra Ayalon on auttanut monin tavoin Traumaterapiakeskuksen traumaviitekehyksen ja työskentelytapojen kehittämisessä työnohjaajana ja kouluttajana. Hän toimi kouluttajana seuraavissa keskuksen järjestämissä koulutuksissa: Auttajien auttaminen 1995, Kuoleman kohtaaminen ja kriisiryhmän jaksaminen 1996 sekä Perheväkivalta ja lasten auttaminen 1997.

Etusivulle

[Etusivu] [Toiminta] [Koulutuspalvelut] [Henkilökunta]
[Itsehoito] [Linkit] [Palaute] [Ajankohtaista]