Ostoskorin sisältö0  tuotetta - Yhteensä 0.00 €

Psyykkinen trauma

Mikä on psyykkinen trauma? 
-Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) osatekijät  
-Traumaattisen kriisin vaiheet  
-Komplisoituneen traumaperäisen stressihäiriön oireet 

Mitä suru on? 
Surutyö - traumatyö  
Kroonisen surun riskitekijät  
Patologisen surun diagnostiset kriteerit  
Äkillisen kuoleman ja itsemurhan jälkeinen suru  

Psyykkisten traumojen hoitomalli  

Trauman hoidon vaiheet: 
-I Traumaattisen kriisin sokkivaihe - Psykososiaalinen tuki  
-II Traumaattisen kriisin reaktiovaihe - Kriisi-interventio  
-III Traumaattisen kriisin reaktio- ja läpityöskentelyvaihe - Fokusoitu kriisiterapia  
-IV Traumaattisen kriisin läpityöskentelyvaihe - Post-traumaterapia  
-V Post-traumainternaatti/kuntoutusseminaari
 
 
MIKÄ ON PSYYKKINEN TRAUMA? 

Traumatisoiva tapahtuma on mikä tahansa yksilön kokema uhkaava tilanne, joka aiheuttaa epätavallisen voimakkaita, normaalia elämää häiritseviä reaktioita. Traumatisoiva tapahtuma voi koskettaa yhtä henkilöä (omaisen kuolema, väkivallan uhriksi joutuminen) tai vaikutuksen piiriin voi joutua perhe, ryhmä tai yhteisö (aseellinen ryöstö, työpaikkaonnettomuus, työtoverin itsemurha tai suuronnettomuus). Yksittäinen traumatisoiva tapahtuma aiheuttaa ns. I-tyypin trauman. Toistuva traumatisoiva tekijä ihmisen elämässä (esim. perheväkivalta, insesti, koulukiusaaminen/työpaikkakiusaaminen) aiheuttaa ns. II-tyypin trauman. 
 
Trauma määritellään henkiseksi tai ruumiilliseksi vaurioksi tai haavaksi. Sen aiheuttaa traumatisoiva tapahtuma, joka saa aikaan traumaattista stressiä. 

Stressi on rasitusta tai painetta. Voimakas fyysinen ja psyykkinen rasitus aiheuttaa ihmisessä fyysisen ja psyykkisen sopeutumisreaktion. Stressi koetaan ahdistuksena, jonka aiheuttaa uhkan havaitseminen. Ahdistus voi ilmetä muuttuneena käyttäytymisenä, ruumiillisina oireina ja/tai tunnereaktioina. 

Traumaattinen kriisi on psyykkinen tilanne, jossa yksilö kohtaa ulkoisen tapahtuman, joka uhkaa hänen ruumiillista olemassaoloaan, sosiaalista identiteettiään ja turvallisuuttaan tai tyydytysmahdollisuuksiaan. 
 
Traumatisoivissa tapahtumissa yksilö voi olla tai kokea olevansa kuolemanvaarassa tai joutua todistamaan läheisen ihmisen kuolemanvaaraa. Jo yhden erittäin voimakkaan traumatisoivan tapahtuman seurauksena saattaa kuva maailmasta ja elämisen luonteesta muuttua. Kokemukset voivat synnyttää myös ehdollistuneita pelkoreaktioita, jolloin aiemmin neutraalit asiat alkavat aiheuttaa pelkoa. 

Traumatisoiva tapahtuma uhkaa ihmisen uskomusjärjestelmää. Yleensä terve ihminen uskoo, että maailma on hyvä, elämä on tarkoituksenmukaista ja että ihmiset ovat arvokkaita. Järkyttävä tapahtuma voi murskata uskomusjärjestelmän, koska se tapahtuu ennustamatta ja sattumanvaraisesti. Haavoittumattomuuden illuusio häviää ja ihminen menettää hallinnantunteensa. 

Traumaattiset kokemukset ovat ihmisen psyykelle erityisiä sen vuoksi, että ne tallentuvat muistiin toisin kuin arkipäivän tapahtumat. Kun yksilö joutuu voimakkaasti stressaavaan tilanteeseen, hänen elimistössään erittyy endogeenisia hormoneja ns. stressihormoneja, jotka vahvistavat traumaattisen tilanteen muistiin tallentumista. Traumaattiset muistot tallentuvat ainakin osittain ei-kielellisessä muodossa: visuaalisesti, hajuina, tunteina, ääninä ja kinesteettisesti ilman semanttista rakennetta. Ihmisen tulisi myöhemmin rakentaa tuntemuksiaan vastaava kielellinen kertomus tilanteesta sitä mukaa kun käsitys tapahtuneesta tarkentuu. 

Traumaattisen kriisin sokkivaiheen jälkeiseen toipumiseen kuuluu sekä kokemuksen toistuva mieleen tunkeutuminen että sen aktiivinen välttely sekä ylivireysoireet. Jos edellä mainitut oireet ovat voimakkaita vielä yli kuukausi tapahtuman jälkeen, ja jos henkilö ei pysty toimimaan kuten tavallisesti on luultavaa, että kyseessä on traumaperäinen stressihäiriö. 

Traumaperäinen stressihäiriö (PTSD) sisältää seuraavat osatekijät:  

1) traumatisoiva tapahtuma 
2) tapahtuman tunkeutuva uudelleenkokeminen ja uudelleenkuvittelu (esim. takaumat, toistuvat ajatukset ja unet) 
3) tapahtumasta muistuttavien paikkojen, ihmisten, keskustelujen ja muiden tekijöiden jatkuva välttely ja yleinen psykologinen turtuminen, lisäksi voi esiintyä ulkopuolisuuden tunteita, mielenkiinnon vähentymistä arkisiin toimintoihin ja tunne tulevaisuuden lyhentymisestä 
4) jatkuvia ylivireysoireita, kuten keskittymisvaikeuksia, unihäiriöitä, ärtyisyyttä, kiukkua, vahvoja säpsähtämisreaktioita ja toimintakyvyn huononemista 

Traumaattisessa kriisissä ihmisen aikaisemmat selviytymiskeinot eivät riitä muuttuneessa tilanteessa. Stressistä voi selviytyä tehokkaimmin kohtaamalla ja läpityöskentelemällä traumaattiset kokemukset. Näin ihminen palauttaa menetetyn elämänhallinnan tunteen ja kehittää uusia selviytymiskeinoja. 

Traumaattisen kriisin vaiheittainen eteneminen:  
1) Sokkivaihe, joka kestää muutamasta sekunnista vuorokausiin. Sokkivaiheessa ihminen pitää todellisuutta etäällä, ja hänen tietoisuutensa on usein hämärtynyt. 
2) Reaktiovaihe, joka kestää usein joitakin kuukausia. Reaktiovaiheessa ihminen alkaa kohdata tapahtunutta, ja sen aiheuttamat tunteet heräävät. 
3) Korjaamisvaihe 
4) Uudelleen suuntautumisen vaihe 

Traumaattisen kriisin alkuun liittyvä voimakas reagointi on kuvattu myös diagnoosilla äkillinen stressihäiriö. Äkillinen stressihäiriö on ohimenevä häiriö, joka kehittyy mieleltään terveelle ihmiselle reaktiona poikkeukselliseen ruumiilliseen tai henkiseen stressiin ja väistyy tuntien tai päivien kuluessa. Oirekuva on monimuotoinen ja siihen kuuluu alussa mm. huumaantunut olo, tietoisuuden ja huomiokyvyn kaventuminen, kyvyttömyys ymmärtää ärsykkeitä ja ajan ja paikan tajun häiriytyminen. Tilaa voi seurata lisääntyvä vetäytyminen ympäröivästä tilanteesta sekä kiihtymys ja yliaktiivisuus. Paniikkiahdistuksen autonomisia oireita ilmenee yleisesti. Oireet ilmaantuvat tavallisesti muutamassa minuutissa rasittavan ärsykkeen tai tapahtuman vaikutuksen alettua ja häviävät parissa kolmessa päivässä. Tapahtumaan saattaa liittyä osittainen tai täydellinen muistinmenetys. 

Psyykkinen  trauma voi vaikuttaa ihmisen toimintakykyyn ja terveyteen ja heikentää elämänlaatua. Trauman kielteiset vaikutukset näkyvät esimerkiksi aikuisilla työkyvyssä ja lapsilla ja nuorilla koulusuoriutumisessa ja ihmissuhteissa. 
 
Syvä I-tyypin traumatisoituminen tai II-tyypin trauma voi johtaa pysyvään persoonallisuuden muutokseen (kompleksinen traumaperäinen stressihäiriö). 

Komplisoituneen traumaperäisen stressihäiriön oireet 

I  Tunne- ja impulssisäätelyn muuttuminen 

A. Tunnesäätely 
B. Vihan säätely 
C. Itsetuhoisuus 
D. Itsetuhoajatukset 
E. Vaikeus seksuaalisuhteen säätelyssä 
F. Korostunut riskinotto 

II Huomio- ja keskittymiskyvyn muutokset 

A. Amnesia 
B. Tilapäiset dissosiaatioepisodit ja depersonalisaatio 

III Muutokset minäkäsityksessä 

A. Tehottomuus 
B. Pysyvä vahingoittuminen
C. Syyllisyys ja vastuu 
D. Häpeä 
E. Kukaan ei voi ymmärtää 
F. Vähättely 

IV Muutokset rikoksentekijän havaitsemisessa 

A. Vääristyneiden uskomusten omaksuminen 
B. Rikoksentekijän ihannointi 
C. Rikoksentekijän vahingoittamisen ajatteleminen 

V Muutokset suhteissa toisiin 

A. Kyvyttömyys luottaa 
B. Reviktimisaatio 
C. Todistajana toimiminen

VI Somatisointi

A. Ruuansulatusjärjestelmä
B. Krooninen kipu
C. Sydän- ja keuhko-oireita
D. Konversio-oireet
E. Seksuaaliset oireet

VII Merkitysjärjestelmien muutokset 

A. Epätoivo ja toivottomuus 
B. Aikaisempien uskomusten menetys 

MITÄ SURU ON? 

Suru on joukko reaktioita menetykseen tai menetyksen uhkaan. Suru sisältää tunteita, asenteita ja käyttäytymisen tietyn ajanjakson ajan. Surevien ihmisten reaktiot vaihtelevat samoin kuin niiden kesto. 

Suruun vaikuttavat tekijät: 
1. Persoonallisuus ja aikaisempi menetyshistoria 
2. Nykyisen menetyksen luonne 
3. Tuki suruprosessin aikana 

SURUTYÖ - TRAUMATYÖ (Atle Dyregrov) 

Psyykkiset prosessit ovat melko samanlaiset. 
Joitakin olennaisia eroja: 

Surutyö Traumatyö
Muistikuvat menetetystä henkilöstä.  Jatkuvasti mieleen tulevat muistikuvat traumaattisesta tilanteesta.
Etsitään lohduttavia muistoja. Vältetään traumasta muistuttavia tilanteita ja asioita.
Halutaan puhua menetetystä henkilöstä. Vaikea puhua tapahtumasta.
Suru, kaipaus, masennus. Ahdistus, pelko, masennus.
Lohduttavia unia menetetystä henkilöstä. Painajaiset, kauhun hetket koetaan uudelleen.

Traumatyössä on aina mukana myös menetys: läheisen henkilön, arvojen, minäkuvan, elämänuskomuksen tai turvallisuuden tunteen menetys. 

Post-traumaattiset stressioireet voivat häiritä surutyötä, jos menetys liittyy koettuun traumaattiseen tapahtumaan. 

KROONISEN SURUN RISKITEKIJÄT

-Krooniset reaktiot 
-Jatkuva surullisuus, kyyneleet, depressio 
-Viha, katkeruus, itsetuhoinen käyttäytyminen 
-Jatkuva eristäytyminen muista 
-Läheiseksi tulemisen pelko uuden menetyksen mahdollisuuden vuoksi 
-Kyvyttömyys ilmaista tunteita ja ajatuksia kuolleesta 
-Jatkuva kuolleen miettiminen, kuollut aina mielessä 
-Ylisensitiivisyys menetykselle ja erolle 
-Jatkuva alentunut toiminta /suoriutuminen kotona ja työssä/koulussa 
-Jatkuva voimakas pelko, että jotakin tapahtuu läheisimmille 
-Suhdetta kuolleeseen jatkuvasti voimakkaasti idealisoidaan 
-Kaikki kuolleen henkilön omaisuus täytyy säilyttää muuttumattomana 

 PATOLOGISEN SURUN DIAGNOSTISET KRITEERIT

Kriteerit Kuvaus
Stressori Läheisen ihmisen menetys
Tunkeutuminen 1. Stressaavien , tunkeutuvien mielikuvien, ajatusten, muistojen, toistuvien unien tai painajaisten esiintyminen; mieli tulvehtii, voimakkuus tuntuisi vähenevän. 
2. Illuusioita tai pseudohallusinaatioita. Mieltä vainoaa tunne kuolleen läsnäolosta ilman että tunteen voimakkuus tuntuisi vähenevän.
Kieltäminen 1. Maladaptiivinen tärkeiden aiheiden vähentäminen tai välttely ajattelussa, kommunikoinnissa tai toiminnassa. 
 2. Implisiittisen suhteen ylläpitäminen yli 6 kk:n ajan kuolleeseen ikään kuin tämä olisi elossa; kuolleen omaisuuden säilyttäminen täysin tai tarkasti siten kuin se oli aikaisemmin.
Epäonnistuminen 1. Kyvyttömyys palata työhön tai ottaa vastuu kotona yli 1 kk menetyksen jälkeen. 
 2. Esteet uusien ihmissuhteiden luomisessa yli 13 kk menetyksen jälkeen. 
 3. Uupumus, äärimmäinen väsymys tai somaattiset oireet, joilla suora ajallinen yhteys menetystapahtumaan ja kestävät yli 1 kk.

ÄKILLISEN KUOLEMAN JA ITSEMURHAN JÄLKEINEN SURU  

Äkilliset kuolemantapaukset voivat aiheuttaa läheisissä traumaattisen surun. Tällöin tehtävänä on sekä ns. traumatyö että surutyö. Periaatteena on, että trauma on käsiteltävä, jotta surutyö on mahdollista. 

Äkillinen kuolema 
Läheisille ei jää aikaa valmistautua eikä mahdollisuutta jättää jäähyväisiä. 
Dramaattiset olosuhteet, voimakkaat aistivaikutelmat ja/tai fantasiat voivat hämmentää. 

Maailmaa koskevat uskomukset muuttuvat tai pirstoutuvat: maailma muuttuu turvattomaksi paikaksi ja luottamus itseen ja toisiin vähenee. 

Traumaattinen tilanne lisää voimakkaampien reaktioiden, viivästyneiden reaktioiden ja post-traumaattisten stressihäiriöiden mahdollisuutta. 

Itsemurhan jälkeinen suru 

1. Tekoon liittyy sosiaalinen leima ja häpeä. 
2. Voimakas "miksi" tai syiden etsiminen itsemurhalle voi johtaa syyttelyyn ja syntipukkiuteen. 
3. Tapahtuman äkillisyyden vuoksi ennakoiva sureminen ei ole mahdollista, joten alkuvaiheen shokki voi korostua. 
4. Poliisitutkinta yms. voi voimistaa omaa syyllisyyttä ja häpeää. 
5. Syyllisyyttä pahentaa tosiasia, että kuolema olisi voinut olla estettävissä. 
6. Hylkäämisen ja rangaistuksen tunteet vaikuttavat itsetuntoon. 
7. Surevat voivat pelätä omia itsetuhoisia impulssejaan. 
8. Perheenjäsenet voivat kysyä itsemurhan periytyvyydestä. 

Komplisoitunut suru 

Komplisoitunut suru sisältää tiettyjä sopeutumattomuusreaktioita läheisen ihmisen kuolemaan. Komplisoitunut suru on normaalin surun ilmenemisen voimistumista tai estymistä tai normaalin suruprosessin viivästymistä tai pitkittymistä. 

Kroonisessa surussa reaktiot ovat voimakkaita, korostuneita, jatkuvia, suojeltuja - usein tyypillistä on rajattujen tunteiden voimakas ilmaisu (kuten kaikenpeittävä surullisuus, viha) 

Viivästyneessä surussa pitkittynyttä tietoisen suremisen puuttumista tai viivästyttämistä, johon usein liittyy toisten hyvinvoinnista huolehtiminen. 

Komplisoitunut suru on jollakin tasolla kuoleman tosiasian myöntämisen ja hyväksymisen epäonnistumista. 

PSYYKKISTEN TRAUMOJEN HOITOMALLI 

Koska psyykkisesti traumatisoitunut henkilö ei useinkaan ymmärrä omia reaktioitaan, hän voi eristäytyä työtovereistaan, perheestään ja ystävistään. Hän saattaa menettää kontrollin tunteensa ja tulevaisuus voi pelottaa. Kriisikonsultointi- ja koulutuskeskus onkin kehittänyt psyykkisten traumojen voimavaraistavan hoitomallin, jossa ihmisille annetaan: 
- tietoa siitä, mitä he juuri ovat kokemassa 
- luottamuksellinen keskustelumahdollisuus 
- menetelmiä parempaan reaktioiden ja oireiden hallintaan 
- luottamusta selviytymiseen 

TRAUMAN HOIDON VAIHEET 

I Traumaattisen kriisin sokkivaihe 

Psykososiaalinen tuki (huolenpito/ensihoito)  

Kriisissä olevan ihmisen kohtaamisessa on tärkeää luoda huolehtiva ja turvallinen toipumisilmapiiri. Muista myös: 
- älä jätä uhria yksin 
- anna hänelle täydellinen huomio 
- kuuntele keskeyttämättä, mutta ole aktiivinen ja pidä yllä katsekontaktia 
- ole suora ja rehellinen 
- anna puhua pahimmasta ja hyväksy reaktiot 
- osoita kiinnostuksesi ja tarjoa apuasi aktiivisesti 
- auta säilyttämään kontrolli, huolehdi lapsista ja mahdollisista arkirutiineista (ruoka, ostokset jne.) 
- vältä tyhjiä fraaseja ja puhu selkeästi ja yksinkertaisesti 
- pidä lupauksesi 

Traumatisoituneet tarvitsevat tietoa, ohjausta ja neuvontaa monista asioista. Sokkivaiheessa annettava tieto tulee olla kirjallisena, koska puhutut asiat eivät välttämättä jää mieleen.Tietoa ja ohjausta tulee jakaa aktiivisesti. 

Psyykkinen ensiapu onnettomuuspaikalla: 
- huolehditaan yleisestä fyysisestä ensiavusta 
- käyttäydytään rauhallisesti 
- kuunnellaan ja pidetään huolta uhreista 
- annetaan uhrien itkeä 
- pidetään uteliaat loitolla!! 
- ei jätetä uhreja yksin 

II Traumaattisen kriisin reaktiovaihe 

Kriisi interventio (neuvonta, psykologinen jälkipuinti ja seuranta) 

Reaktiovaiheessa tietoa, ohjausta ja neuvontaa voi jakaa suullisesti kirjallisen materiaalin lisäksi. Traumatisoituneet tarvitsevat lääketieteellisiä tietoja suunnitelluista toiminnoista, tietoja kriisin eri vaiheista ja aikuisten ja lasten normaaleista reaktioista niiden aikana. He tarvitsevat myös tietoja ja neuvontaa siitä, miten he voivat auttaa itseään ja milloin ja mistä voivat saada apua. Lisäksi tietoa tarvitaan monista käytännön asioista: rituaaleista, työhön tai kouluun menemisestä, lääkityksen käytöstä, tapahtumapaikan kohtaamisesta, arkielämästä selviytymisestä jne. 

Suomessa on lähes jokaisessa terveyskeskuksessa koulutettujen ammatti-ihmisten muodostama kriisiryhmä, joka tarjoaa aktiivisesti apua trauman uhreille. Kriisiryhmä järjestää psykologisia jälkipuinti-istuntoja trauman uhreille, heidän perheilleen, silminnäkijöille, työtovereille ja auttajille. Kullekin ryhmälle järjestetään oma psykologinen jälkipunti-istuntonsa. 

Reaktiovaiheen kriisi-intervention keskeisin menetelmä on psykologinen jälkipuinti, joka on suunniteltu, strukturoitu ryhmäkeskustelu, ja se järjestetään tavallisimmin 1-3 vrk traumaattisen tapahtuman jälkeen. Ohjatussa ryhmäkeskustelussa käydään läpi tapahtumaan liittyvät tosiasiat, ryhmään osallistuvien ajatukset, tunteet ja reaktiot tapahtuman aikana ja sen jälkeen sekä annetaan ohjausta ja neuvontaa traumoihin liittyvistä reaktioista sekä selviytymisestä. Keskustelut ovat luottamuksellisia. 

Psykologisen jälkipuinnin seurantaistunto järjestetään kahden-neljän viikon kuluttua tapahtuneesta. Sen jälkeen järjesteään harvajaksoista serantaa (tapaamisia) ensimmäisen vuoden ajan tarpeen mukaan. 

III Traumaattisen kriisin reaktio- ja läpityöskentelyvaihe 

Fokusoitu kriisiterapia  

Aina kriisi-interventio ja oma apu eivät riitä yksilön ja perheen selviytymiseksi traumaattisesta kriisistä.Fokusoitu kriisiterapia on lyhytkestoinen, tiiviisti tapahtuva (1-2 kertaa viikossa) psykoterapia, jossa keskitytään nimenomaan traumaattiseen tapahtumaan ja sen aiheuttamiin reaktioihin. Fokusoidussa kriisiterapiassa voidaan käyttää apuna erilaisia traumaterapiatekniikoita, kuten EMDR-menetelmää (Eye Movement Desensitization and Reprocessing). 

IV Traumaattisen kriisin läpityöskentelyvaihe (traumaperäinen stressihäiriö)  

Post-traumaterapia 
 
Jos on kyse II-tyypin traumasta ja henkilö kärsii traumaperäisestä stressihäiriöstä, kompleksisesta traumaperäisestä stressihäiriöstä tai dissosiaatiohäiriöstä, hoitona on traumapsykoterapia, joka on tavallisimmin pitkäkestoinen hoito. Hoidossa integroidaan erilaisia hoitomuotoja ja traumaterapiatekniikoita voidaan käyttää osana psykoterapiaa. Hoito voidaan jakaa neljään vaiheeseen:

1. Aloitusvaihe
Aloitusvaiheen tärkeä tehtävä on luoda turvallisuuden tunne sekä terapian ulkopuolella että terapiasuhteessa ja terapiatilanteessa. Asiakkaan täytyy tuntea, että edes jotenkin kykenee hallitsemaan sisäistä maailmaansa. Etsitään resursseja ja vahvistetaan niitä. Aikaa tähän voi kulua 5-10 istuntoa tai joskus jopa 2-3 vuotta.

2. Traumatyöskentely
Trauma kohdataan uudelleen, jolloin huomio kiinnitetään turvalliseen muistamiseen. Autetaan asiakasta rekonstruoimaan traumamateriaali siten, että siitä voidaan keskustella ja se voidaan liittää uudelleen persoonallisuuteen. Apuna voidaan käyttää traumaterapiatekniikoita.

3. Voimavaraistamisen vaihe
Henkilön omat selviytymiskeinot ja voimavarat saadaan käyttöön, luodaan uusi uskomusjärjestelmä sekä kehitetään sosiaalisia taitoja ja emotionaalista läheisyyttä. Uhrista tulee selviytyjä.

4. Arviointi, integrointi ja lopetus
Suunnataan tulevaisuuteen. Sisäinen kypsyminen ja spirituaalisuuden herääminen. Terapiaprosessi päätetään.

Traumapsykoterapiassa on erityisesti otettava huomioon se, että jokainen työntekijä, joka altistuu asiakkaan traumamateriaalille sekä hänen voimakkaille reaktioilleen on sijaistraumatisoitumisen vaaravyöhykkeessä ja sen vuoksi esim. työnohjaus on välttämätöntä traumapsykoterapeuteille.

Tunteiden pukeminen sanoiksi 

Inhibitio- ja ilmaisuteoria: 
-puhumattomuus traumasta on epäterveellistä, koska ihmisen täytyy aktiivisesti pidättäytyä puhumasta itsestään. 
-inhibitio on fysiologisesti stressaava prosessi ja se liittyy biologisiin muutoksiin 
-puhumattomuus traumasta vähentää tapahtuman organisoitumista ja ymmärretyksi tulemista

V Post-trauma internaatti / Kuntoutusseminaari 

on suomalainen sovellutus amerikkalaisesta On Site Academy –mallista, joka on kehitetty ensilinjassa työskentelevien työntekijöiden traumaattisen stressin purkamiseksi ja työkykyä ylläpitäväksi toiminnaksi. Suomessa mallia on käytetty mm. työtoverin työssä tapahtuneen kuoleman jälkeen työyhteisössä, kuntien kriisityöntekijöiden sijaistraumatisoitumisen purkamiseksi ja traumaterapiakoulutuksessa olevien oman hoidon osuutena.

Post-traumainternaatin/Kuntoutusseminaarin  hyöty perustuu seuraavien osatekijöiden yhteisvaikutukseen:

  • turvallinen, luottamuksellinen ilmapiiri, joka syntyy saman traumatapahtuman tai samankaltaista työtä tekevien kesken
  • traumakokemuksen tai työperäisen trauman purkaminen pienryhmässä
  • traumareaktioiden ymmärtäminen itsessä sekä sijaistraumatisoitumisen ymmärtäminen omassa työssä
  • mahdollisuus yksilölliseen prosessointiin EMDR-menetelmän avulla
  • mahdollisuus kokonaisvaltaiseen itsensä hoitamiseen rentoutumalla, ulkoilemalla, liikunnalla
Auttajien auttaminen

Traumaattisia tapahtumia kokeneiden ihmisten auttaminen ja tukeminen on vaikeaa, raskasta ja usein ahdistavaa työtä. Traumatisoituneen, etenkin väkivallan uhrin, kohtaaminen, kriisiauttaminen ja hoitaminen aiheuttaa väistämättömiä vaikutuksia myös työntekijöissä. He ovat aina sijaistraumatisoitumisen vaaravyöhykkeessä ja työtilanteiden pitkittyessä myös useat sijaistraumatisoituvat ja uupuvat työssään. Em. asiat myös lisäävät somaattista sairastamista.  

Traumaterapiakeskus järjestää räätälöidysti post-traumainternaatteja traumaattisten tapahtumien uhreille, sijaistraumatisoituneille työntekijöille ja työyhteisöille.